Katosin kinky-yhteisöstä, koska sillä ei ole minulle annettavaa. Tai oikeastaan minulle ei ole siellä ansaittavaa.
Voin edelleen huonosti, tulen luultavasti aina voimaan.
En uskalla käydä vaa'alla, mutta ehkä sillä ei ole enää merkitystä, kun en enää edes haaveile löytäväni D-ihmistä elämääni.
Poissa silmistä, poissa mielestä, toimiihan se?
Olen miettinyt, ja tuntenut, paljon kehovihaa ja itseinhoa viimeaikoina. Olen oppinut sanoittamaan mitä tunnen itseäni kohtaan, vihaa ja inhoa. Ainut asia, josta pidän itsessäni, on takkuni, mutta niissä taas on poliittiset ongelmansa. Ollako huono feministi ja takkupää vai hyvä feministi, takuton ja vielä vähemmän itsestään pitävä ihminen.
En ole puhunut ihmissuhteistani tai kumppaneistani täällä nimellä, mutta jospa keksin nyt kirjaimia, joilla heitä kutsua. Tämä on olennaista, kun kerron mitä olen alkanut tehdä tälle jatkuvalle inholle ja vihalle. R:n kanssa minulla on kohtalaisen uusi suhde, tai en tiedä onko se suhde, mutta jokin kuitenkin. Hän antaa minulle tehtäviä ja niitä minä kiltisti suoritan. Teen tehtäviä, jotka ahdistavat minua ja vievät aikaa mielekkäiltä osa-alueilta elämässäni, mutta teen niitä silti. Kuvittelen että niiden avulla ansaitsen jotain, kunhan teen niitä tarpeeksi kauan, tarpeeksi hyvin. On siis kyllä myös kivoja tehtäviä, joita suoritan, mutta myös sellaisia, jotka eivät ole minulle luontaisia ja joiden vuoksi minun täytyy ponnistella. Yksi tällainen on aamulenkki-tehtävä. Joka aamu, tai viikonloppuisin mihin tahansa aikaan, minun tulee käydä kävelemässä vähintään 5 kilometriä. Minun syömishäiriöaivoille tämä toimii erittäin hyvin, ikäänkuin oikeutan edes jonkinlaisen syömisen joka päivä. Ehkä kun olen tehnyt tarpeeksi kauan tätä ja kuihtunut tarpeeksi, niin ansaitsen jonkinlaista fyysistä läheisyyttä?
Kahden muun kumppanin kanssa olen vain ajautunut koko ajan kauemmaksi. Kaukosuhteessa ei voida näin poikkeustilanteessa nähdä kovinkaan paljoa ja sen ymmärrän kyllä, mutta koen ettei hän myöskään oikein ymmärrä miten pahoinvoiva olen juuri nyt ja miten voisi minua ehkä tukea. Toinen kumppani taas asuu kyllä lähellä, mutta suhteemme toimii täysin hänen ehdoillaan, niin fyysisesti kuin emotionaalisestikin ja minähän nätisti tottelen, vaikka tiedän etten mitään enempää tietenkään tällaisena ansaitse.
Yksinäisyys musertaa minut. Ja niinhän sen kuuluukin tehdä, en ansaitse rakkautta ja läheisyyttä tällaisenä, en tietenkään. Laitoin foorumille kännissä deitti-ilmoituksen, eikä se tietenkään poikinut kuin yhden vastauksen ja sekin oli henkilöltä, joka ei ollut lukenut ilmoitusta kunnolla. Ei helvetti että olen idiootti. Mitä minä muka kuvittelin? Että tollaisella oksettavalla profiililla joku kiinnostuisi? Hyi saatana miten oksettavaa.
Taas törmään tähän, minussa on vikaa.
Paino on jumissa, olen syönyt liikaa.
Kohdalleni sattui kaksi todella mielenkiintoista ihmistä tämän kuukauden aikana ja kaikki vaikutti ihan lupaavalta, kunnes kävi ilmi, ettei heitä todellisuudessa kiinnosta viettää kanssani niin paljon aikaa, kuin mitä minulla olisi antaa. Olin typerä, kun kuvittelin että heitä voisi kiinnostaa. Miksi kiinnostaisi? Olen oksettava.
Onneksi toinen heistä on kuitenkin antanut minulle tehtäviä, jotka ehkä laittavat minut ruotuun. Ehkä voin ansaita yhteistä aikaa? Se kävisi ainakin hyvin yhteen ansaintalogiikkani kanssa. Sain tehtäväksi käydä joka aamu ennen klo 10.30 vähintään viiden kilometrin lenkillä. Viikonloppuisin lenkin voi tehdä mihin aikaan vain, mikä on minun suuri onni. Joka tapauksessa tehtävä on minulle rankka, paitsi silloin kun koirat ovat luonani. Koirien ollessa kanssani se on ihan loogista, silloin haluankin antaa heille pidempiä lenkkejä, niin joka-aamuinen pidempi aamulenkki kuulostaa vain hyvältä. Mutta ilman koiria ulos lähteminen tuntuu suurelta haasteelta. Onneksi tämä kuitenkin voi auttaa minua edistymään tavoitteissani.
Olen huomannut, että ihmiset, joista pidän, eivät vain halua viettää kanssani niin paljon aikaa, kuin mitä minä haluaisin viettää heidän kanssaan. Olen viallinen.
Jokainen peili on vihollinen, jokainen ihmisen kohtaaminen on riski.
En ole kyennyt käymään missään aikoihin. Toki myös tämä poikkeustilanne vaikuttaa siihen, mutta olen tietoisesti myös eristänyt itseni muista. Kun on yksin, kaikki pysyy hallinnassa. Syön mitä olen suunnitellut, ei voi tapahtua virheitä, kuten esim. kaupungilla ulkona syödessä.
En uskaltanut käydä aamulla vaa'alla, ehkä huomenna uskallan.
Olen myös tolkuttoman väsynyt. On tärkeää polttaa usein kaloreita, vaikka sen jälkeen ei jaksaisi enää tehdä mitään.
