sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Rikkaruoho

Minun täytyy kitkeä kinkyys itsestäni. Minun täytyy, jotta osaan olla kaipaamatta. 

En tiedä miten, mutta minun täytyy.

Kuin kirsikaksi kakun päälle, huomasin että muutaman vuoden takainen D oli ryhtynyt romanttiseen suhteeseen. Minulle hän sanoi ettei voi rakastaa ketään. Miten tässä voisi edes yrittää tuntea itsensä halutuksi?

Minulla on kumppani, olen tottakai onnekas sen vuoksi. Hän rakastaa minua, tai ainakin luulen niin, mutta hän ei rakasta minua niin, kuin kinkyys minussa toivoisi. Tämän vuoksi kinkyys on kitkettävä.

Elämä ilman yhteisöä tuntuu tyhjältä. Kaksi henkilöä yhteisöstä on ottanut minuun yhteyttä ja kysynyt miten voin. Onhan sekin jo saavutus! Kaipaan yhteisöä, kaipaan tolkuttomasti. Mutta miksi roikkua ympäristössä, joka jatkuvasti muistuttaa minua asioista, joita en voi saada. 

Ehkä tämä ei ole enää kinky- & syömishäiriöblogi, vaan pelkästään syömishäiriöblogi. Joskin tunnun epäonnistuvan myös syömishäiriössäni. Senhän pitäisi periaatteessa olla hyvä asia, mutta minua se vain lannistaa. Toivottavasti pääsen pian taas turvalliseen rytmiin häiriöni kanssa, niin kaikki tuntuu ehkä merkityksellisemmältä.

Hetken minusta tuntui, että kinkyydestä luopuminen tuntuu hyvältä syyltä myös luopua syömishäiriökäyttäytymisestä. Että jos ei yksinkertaisesti voi ansaita kinkyä rakkautta, niin miksi edes yrittää? Nyt taas olen kääntänyt asian niin, että ehkä kun olen tarpeeksi pieni, voin palata yhteisöön ja olla haluttua seuraa, myös emotionaalisesti.

Kinky-yhteisöstä erkaantuminen myös hyvin muistuttaa minulle, kuinka en ansaitse edes sitä. Instagram juuri ilmoitti minulle, kuinka Clubin köysi-illat jatkuvat. Hienosti osui taas sydämeeni, kuinka en ansaitse köysiä. Olen pyrkinyt lopettamaan kinkyprofiilien seuraamisen netin syövereissä, mutta en selvästikään ole tehnyt sitä tarpeeksi hyvin, kun tieto kuitenkin saavutti minut. 

keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Kadonnut

Katosin kinky-yhteisöstä, koska sillä ei ole minulle annettavaa. Tai oikeastaan minulle ei ole siellä ansaittavaa.


Voin edelleen huonosti, tulen luultavasti aina voimaan.


En uskalla käydä vaa'alla, mutta ehkä sillä ei ole enää merkitystä, kun en enää edes haaveile löytäväni D-ihmistä elämääni. 


Poissa silmistä, poissa mielestä, toimiihan se?

tiistai 11. toukokuuta 2021

Rikki

Olen rikki, ollut jo vuosia rikki, vai vuosikymmeniä?

Olen maaseudulla, täällä ei ole vaakaa. Se on samalla vapauttavaa ja samalla musertavaa. Olen syönyt, olen syönyt niin kamalasti. Kaupunkiin ja vaa'an läheisyyteen palaaminen pelottaa minua, ja samalla kaipaan vaakaa aivan tolkuttomasti.

Olen tehnyt itselleni tavoitteita painoni kanssa, kun BMI on alle:

- 31, ostan uusia alusvaatteita. Tämä on erityisen kiehtovaa alusvaatefetisistille.

- 30, saan ottaa itsestäni uusia kuvia ja ladata niitä netin syövereihin.

- 29, saan ostaa lisää uusia alusvaatteita!

- 28, laitan viestiä ihmiselle, joka kertoi minulle etten kelpaa häneen köysiin ellen paina alle 80 kiloa.

- 27, saan ostaa taas uusia alusvaatteita!

- 26, saan ostaa latex-vaatteita! Jälleen suuri houkutus fetisistille.

- 25, leikkaan takkuni pois.

Koen takkujeni olevan ainut asia mistä pidän itsessäni. Kun painan tarpeeksi vähän, alan kai pitää itsestäni muutenkin?

Kalenterissani lukee jokaisen päivän kohdalla; "Älä syö!"


sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Olen oksettava!

Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.
Olen oksettava.

S:n kanssa tilanne polkee paikallaan, en pääse päävikojeni takia eteenpäin.

J ei ole vastannut kirjeeseeni, ehkä se on nyt sitten ohi.

R:n antamia tehtäviä teen joka päivä ja raportoin niistä hänelle sovitusti päivittäin. Niihin kuluu aikaa joka päivä vähintään tunti, yleensä kaksi tuntia. Niillä kuvittelen ansaitsevani hyväksyntää, huomiota, kosketusta ja rakkautta, mutta en taida ansaita niistä mitään. Toissa viikolla sain olla yksi hänen monista aveceistaan muutaman tunnin ajan, se oli mukavaa, ehkä olin ansainnut sen tehtävien suorituksella. Pari päivää sitten sain olla toinen hänen aveceistaan tupaantulijaisissa, sekin oli mukavaa. Eikä minua haittaa olla yksi monista, sehän on minulle ihan tavallista ja niin asian kuuluukin olla, mutta ehkä minun ei kuulu ansaita mitään muuta kuin tällaista huomiota. Uusia tehtäviä tietysti tippuu tasaiseen tahtiin ja minä niitä kiltisti suoritan. 

En jaksa tehdä mitään. Ehkä on siis hyvä että minulla on edes nuo tehtävät, jotka saan tehtyä. 

Yksinäisyys musertaa minut. Saispa edes kunnolla turpaan.

Olen oksettava.

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Vihaa ja inhoa

Olen miettinyt, ja tuntenut, paljon kehovihaa ja itseinhoa viimeaikoina. Olen oppinut sanoittamaan mitä tunnen itseäni kohtaan, vihaa ja inhoa. Ainut asia, josta pidän itsessäni, on takkuni, mutta niissä taas on poliittiset ongelmansa. Ollako huono feministi ja takkupää vai hyvä feministi, takuton ja vielä vähemmän itsestään pitävä ihminen.

En ole puhunut ihmissuhteistani tai kumppaneistani täällä nimellä, mutta jospa keksin nyt kirjaimia, joilla heitä kutsua. Tämä on olennaista, kun kerron mitä olen alkanut tehdä tälle jatkuvalle inholle ja vihalle. R:n kanssa minulla on kohtalaisen uusi suhde, tai en tiedä onko se suhde, mutta jokin kuitenkin. Hän antaa minulle tehtäviä ja niitä minä kiltisti suoritan. Teen tehtäviä, jotka ahdistavat minua ja vievät aikaa mielekkäiltä osa-alueilta elämässäni, mutta teen niitä silti. Kuvittelen että niiden avulla ansaitsen jotain, kunhan teen niitä tarpeeksi kauan, tarpeeksi hyvin. On siis kyllä myös kivoja tehtäviä, joita suoritan, mutta myös sellaisia, jotka eivät ole minulle luontaisia ja joiden vuoksi minun täytyy ponnistella. Yksi tällainen on aamulenkki-tehtävä. Joka aamu, tai viikonloppuisin mihin tahansa aikaan, minun tulee käydä kävelemässä vähintään 5 kilometriä. Minun syömishäiriöaivoille tämä toimii erittäin hyvin, ikäänkuin oikeutan edes jonkinlaisen syömisen joka päivä. Ehkä kun olen tehnyt tarpeeksi kauan tätä ja kuihtunut tarpeeksi, niin ansaitsen jonkinlaista fyysistä läheisyyttä?

Kahden muun kumppanin kanssa olen vain ajautunut koko ajan kauemmaksi. Kaukosuhteessa ei voida näin poikkeustilanteessa nähdä kovinkaan paljoa ja sen ymmärrän kyllä, mutta koen ettei hän myöskään oikein ymmärrä miten pahoinvoiva olen juuri nyt ja miten voisi minua ehkä tukea. Toinen kumppani taas asuu kyllä lähellä, mutta suhteemme toimii täysin hänen ehdoillaan, niin fyysisesti kuin emotionaalisestikin ja minähän nätisti tottelen, vaikka tiedän etten mitään enempää tietenkään tällaisena ansaitse.

Yksinäisyys musertaa minut. Ja niinhän sen kuuluukin tehdä, en ansaitse rakkautta ja läheisyyttä tällaisenä, en tietenkään. Laitoin foorumille kännissä deitti-ilmoituksen, eikä se tietenkään poikinut kuin yhden vastauksen ja sekin oli henkilöltä, joka ei ollut lukenut ilmoitusta kunnolla. Ei helvetti että olen idiootti. Mitä minä muka kuvittelin? Että tollaisella oksettavalla profiililla joku kiinnostuisi? Hyi saatana miten oksettavaa. 

tiistai 29. syyskuuta 2020

Minussa on vikaa, paljon vikaa

Taas törmään tähän, minussa on vikaa.

Paino on jumissa, olen syönyt liikaa.

Kohdalleni sattui kaksi todella mielenkiintoista ihmistä tämän kuukauden aikana ja kaikki vaikutti ihan lupaavalta, kunnes kävi ilmi, ettei heitä todellisuudessa kiinnosta viettää kanssani niin paljon aikaa, kuin mitä minulla olisi antaa. Olin typerä, kun kuvittelin että heitä voisi kiinnostaa. Miksi kiinnostaisi? Olen oksettava.

Onneksi toinen heistä on kuitenkin antanut minulle tehtäviä, jotka ehkä laittavat minut ruotuun. Ehkä voin ansaita yhteistä aikaa? Se kävisi ainakin hyvin yhteen ansaintalogiikkani kanssa. Sain tehtäväksi käydä joka aamu ennen klo 10.30 vähintään viiden kilometrin lenkillä. Viikonloppuisin lenkin voi tehdä mihin aikaan vain, mikä on minun suuri onni. Joka tapauksessa tehtävä on minulle rankka, paitsi silloin kun koirat ovat luonani. Koirien ollessa kanssani se on ihan loogista, silloin haluankin antaa heille pidempiä lenkkejä, niin joka-aamuinen pidempi aamulenkki kuulostaa vain hyvältä. Mutta ilman koiria ulos lähteminen tuntuu suurelta haasteelta. Onneksi tämä kuitenkin voi auttaa minua edistymään tavoitteissani. 

Olen huomannut, että ihmiset, joista pidän, eivät vain halua viettää kanssani niin paljon aikaa, kuin mitä minä haluaisin viettää heidän kanssaan. Olen viallinen.

perjantai 4. syyskuuta 2020

Itseinhoa

Jokainen peili on vihollinen, jokainen ihmisen kohtaaminen on riski.

En ole kyennyt käymään missään aikoihin. Toki myös tämä poikkeustilanne vaikuttaa siihen, mutta olen tietoisesti myös eristänyt itseni muista. Kun on yksin, kaikki pysyy hallinnassa. Syön mitä olen suunnitellut, ei voi tapahtua virheitä, kuten esim. kaupungilla ulkona syödessä.

En uskaltanut käydä aamulla vaa'alla, ehkä huomenna uskallan.

Olen myös tolkuttoman väsynyt. On tärkeää polttaa usein kaloreita, vaikka sen jälkeen ei jaksaisi enää tehdä mitään.