Viallinen, viallisempi, viallisin

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut. En tiedä olenko yhtä viallinen kuin aiemmin, mutta ainakin olen lihavampi, eli ainakin sen mukaan viallisempi.

Olen elämäni aikana oppinut uskomaan ajatusmalliin, että ihminen saa mitä ansaitsee. Tätä sovellan erittäin vahvasti omaan elämääni. Kun on hyvä tai tekee hyvää, ansaitsee hyvää. Kun on paha tai tekee pahaa, ansaitsee pahaa.

En ole tarpeeksi hyvä tai tee tarpeeksi hyvää ansaitakseni hyviä asioita. Olen tehnyt jotain todella pahaa. Ehkä olen tehnyt jotain todella pahaa jo lapsena, ehkä teininä, ehkä vasta aikuisena, mutta kuitenkin. Ja sen vuoksi olen tällainen ja kohtaan tällaisia asioita. Ei ole syytä, miksi kohtaisin jotakin muuta.

Tietysti jotkin asiat elämässäni ovat menneet ihan hyvin. Minulla on opiskelupaikka, minulla on vuokra-asunto, minulla on vakituinen työpaikka. Minulla on vain sellaisia sairauksia, jotka eivät tapa minua ja pysyvät hallinnassa lääkkeillä. Koska minulla on nämä asiat, olen varmasti tehnyt jotain oikein elämässäni.

Minulla on kaksi kumppania, joille olen ainakin jossain määrin merkittävä. He eivät voi antaa minulle kaikkia asioita, joita tarvitsen, mutta ainakin jotain, eli käytännössä minun ei pitäisi kitistä. Tästä voin siis päätellä, että olen elämässäni tehnyt ainakin jotain hyvää, kun olen ansainnut heidät elämääni.

Minulla on perhe. Minulla on perhe, joista osa rakastaa minua ja osa vihaa minua, mutta kuitenkin. Minulla on syy elää, jos ei itseni, niin perheeni vuoksi. Näin on ollut vuosia tai jo vuosikymmeniä. On syy olla elossa, on syy pysyä kärryillä, on syy käydä töissä, on syy kouluttautua. Eikä perhe tai koti ole itsestäänselvyyksiä, olen onnekas että minulla on ne. Jotain olen tehnyt oikein, että olen nämä asiat saanut pitää.

Kun ihminen on lapsi, hän on viaton. Jotkut aikuisetkin ovat viattomia. Sellaiset, joilla ei ole osaa eikä arpaa siihen millaista onnea kohtaa. Pieni lapsi ei voi itse vaikuttaa siihen, mitä hän saa tai mitä tulevaisuus hänelle antaa. Heille se on sattumankauppaa, vain lapsen ympärillä olevat aikuiset ihmiset voivat vaikuttaa siihen. Kun lapsi kasvaa, hän voi alkaa itse vaikuttamaan siihen, mitä elämässään tekee ja tätä kautta myös vaikuttamaan siihen, mitä elämässään ansaitsee. Lapsi on lähtökohtaisesti viaton, ympäristö voi vaikuttaa siihen miten elämä häntä kohtelee. Jos aikuinen tekee jotain pahaa tai väärin, karma ei iske välttämättä juuri häneen vaan pieniin ihmisiin, jotka ovat hänen vastuullaan.

Minä luulen tehneeni jotain väärin jo aika nuorena. En täsmälleen tiedä mitä se on ollut, mutta minulla on aavistukseni. Näin aikuisena olen miettinyt, että ehkä olisin voinut estää sen. Olin ehkä 6-vuotias, kai silloin ihminen voi jo jossain määrin olla vastuussa teoistaan? Minä en juurikaan usko että ympärilläni olevilla aikuisilla oli mahdollisuutta saada minua toimimaan. En siis usko että kukaan läheiseni olisi tehnyt jotain pahaa ja siitä johtuisi oma toimimattomuuteni silloin vuosia sitten, vaan se oli ehkä valinta. Valinta olla toimimatta.

Ehkä siitä lähtien olen välillä tehnyt vääriä valintoja ja sen vuoksi joutunut osasta asioita kärsimään. Ehkä myöskään kaikki paha ei ole kostautunut minulle, vaan lapsille, jotka olivat vastuullani. Toivon että kaikki pahat tekoni ja väärät valintani olisivat mieluummin kostautuneet ja kostautuvat vain minulle, eikä lapsille.

Olisinpa voinut ohjata kaiken pahan itseeni, jotta lapset eivät olisi joutuneet kärsimään. Vaikka voisin nyt kuinka paljon huonommin tahansa, olisin tehnyt sen mielelläni. Ja tekisin sen ehdottomasti mielelläni edelleen. Jos lapset voivat elämässä välttää pahoja asioita, niin otan mielelläni kaiken sen pahan karman suoraan itseeni, ettei se kohdistu heihin. Näin heistä voi kasvaa hyviä ihmisiä. Vaurioita on toki jo tapahtunut, mutta voisinpa ottaa sen kaiken itselleni. He ovat viattomia, he eivät ansaitse pahaa.

Tämä on teoriani siitä, miksi kyse on ansaitsemisesta. Kun tekee hyvää, ansaitsee hyvää. Kun tekee pahaa, ansaitsee pahaa.

Tämän vuoksi minä ansaitsen pahoja asioita. Esimerkiksi, jos en ole ihmissuhteissa tarpeeksi hyvä, en myöskään ansaitse hyvää kohtelua. Tämä voi olla sitä että en ole tarpeeksi viehättävä, tarpeeksi hyvää seuraa, tarpeeksi huomioiva, tarpeeksi läsnä. Ja kun näitä en ole, en voi olettaa ansaitsevanikaan mitään sellaista.

En myöskään voi vaatia ihmissuhteissa asioita, koska en ole alun perinkään ansainnut niitä asioita. Ihmissuhteen toinen osapuoli antaa minulle asioita, joita hän kokee minun ansaitsevan. Minä annan toiselle ihmiselle asioita, joita koen hänen ansaitsevan. Tietenkin otan palautetta vastaan ja toivon että ihmiset elämässäni kertovat, jos en osaa antaa jotakin, mitä he toivovat minulta. Koen että ilmaisen tarpeeni aika selkeästi, yleensä ääneen sanoen tai kirjoittaen.

Minusta voi ottaa lihallisesti ilon irti, mutta ei rakastaa. Menen paikalle, itken, annan itsestäni kaiken mitä annettavissa on. Fyysisesti lihaa on paljon, kokonaisuus ei kuitenkaan ole haluttava tai oikeanlainen.

Onko mieleni oikeanlainen vai kehoni oikeanlainen? Vai onko molemmat vääränlaisia? Kehoni soveltuu kuitenkin ilmeisesti erinomaisesti hyväksikäyttöön, siitä voi ottaa ilon irti ja sitten heittää menemään. Ja siitä huolimatta aina palaan uudestaan, kun vain pyydetään. Kehoni ja mieleni janoaa huomiota, teen ilmeisesti mitä vain, jotta saan sitä. Edes pienen hetken voisin olla merkittävä. Sen pienen hetken, jos saisin olla tärkeä. Sen pienen hetken, jos saisin olla rakastettu.

Olisinpa vahva, olisinpa niin vahva etten kaipaisi mitään. Olisinpa niin rationaalinen, että en haluaisi mitään tunnetta.

Olen niin monesti toivonut olevani tunteeton, täysin henkisiä tarpeita vailla. Kaikki olisi niin rationaalista, jos olisi fyysisiä tarpeita, ne täytettäisiin. Ei typerää tunne-elämää, vain asioita. Tämän ymmärtääkseni voisi saavuttaa jossain määrin lääkkeillä. En ikinä uskaltaisi ilman lääkärin valvontaa muuttaa lääkitystäni, enkä edes tiedä kuinka varmasti omat nappini ratkaisisivat asian. Haasteena on, että huonolla onnella menisi myös työkyky ja opiskelukyky. Lääkityksen vaihtaminen voi muutenkin olla ihan ojasta allikkoon -hommaa.  Enkä haluaisi mennä lääkäriin kitisemään omista emotionaalisista tarpeistani, kun en koe niihin kuitenkaan ansaitsevani ratkaisua. Ja todellisuudessa sellainen ihminen, joka voisi emotionaaliset tarpeeni täyttää, ei kuitenkaan koe että ansaitsisin moista. Helpointa olisi, jos voisin vain syödä nappeja, jolloin emotionaaliset tarpeet katoaisivat. Silloin ei tarvitsisi kärvistellä ajatuksen kanssa, että haluaa jotain, mitä ei ansaitse.